Miksi katsoa eläimiä?
John Berger
SUOMENTANUT RONI GRÉN
John Bergerin (1926–2017) Miksi katsoa eläimiä? on humanistisen eläintutkimuksen klassikko. Kirja rakentuu Bergerin vuosina 1971–2009 kirjoittamista eläin- ja luontoaiheita käsittelevistä esseistä, jotka on koostettu kirjan kanssa samannimisen artikkelin ympärille. Aiheet ulottuvat aina modernin eläinkuvan kritiikistä luontoon sulautumisen kuvailuun, eläintarhoista ja ihmisen evoluutiosta eläimen elämästä uneksimiseen ja ruokatapojen luokka-analyysista esteettisen tunteen perusteisiin. Mukana on myös Pentti Sammallahden valokuvia käsittelevä teksti ja Ernst Fisherin muistokirjoitus. Lisäksi lopussa ovat kääntäjä Roni Grénin kattavat saatesanat.
Teoksessaan Berger problematisoi katseen ja katsotun oletettua suoraviivaisuutta ja lukee merkityksiä sieltä mistä niitä on pyyhitty pois. Se mikä jää katseelta piiloon tulee Bergerin ajattelussa nähdyksi. Miksi eläintarhan eläin ei täytä odotuksia? Mistä eläimen voi löytää?
John Berger oli tunnettu kirjailija, kriitikko, taiteilija, taidehistorioitsija ja mediapersoona, jonka merkittävä ura kattoi seitsemän vuosikymmentä. Berger tunnetaan kriittisen mediatutkimuksen popularisoijana – erityisesti BBC:llä esitetty Ways of Seeing -sarja on eräänlainen marxilaisen ja feministisen taiteenfilosofian kulttiklassikko.
ISBN 978-952-7093-57-3
Ilmestymisvuosi 2025
Suomentanut Roni Grén
Ulkoasu Pauliina Nykänen
KL 11.5
140 sivua
26,90 €
Eläintarha ei voi kuin tuottaa pettymyksen. Niiden yleisesti tunnettu tarkoitus on antaa kävijöille mahdollisuus katsoa eläimiä. Kuitenkaan vieras ei voi kohdata milloinkaan eläintarhassa eläimen katsetta. Parhaimmillaan eläimen katse välähtää ja häipyy. Ne katsovat sivuun. Ne katsovat sokeasti toisaalle. Ne tähyävät mekaanisesti. Ne ovat tulleet immuuneiksi kohtaamisille, koska mikään ei enää voi tulla niiden huomion keskipisteeksi.