Hälyjen taide

Luigi Russolo

Hälyjen taiteessa Russolo julistaa, että moderni elämä oli mullistanut ihmisen akustisen kyvykkyyden ja musiikin taidetta tuli nyt rikastuttaa kaupungin, luonnon ja elämän äänillä. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1916 Russolon taistellessa vapaaehtoisena ensimmäisessä maailmansodassa Pohjois-Italian vuoristossa.

Kirjassa keskeisen osan saa hälyviritinorkesteri. Russolo rakensi yhdessä toisen futuristimaalarin Ugo Piattin kanssa joukon mekaanisia, hälyääniä tuottavia soittimia, hälyvirittimiä, joiden oli tarkoitus korvata perinteinen orkesteri kokonaan. Ulistajat, jyristäjät, rätistäjät, hankaajat, pamauttajat, päristäjät, pulputtajat ja suhistajat ovat eräänlaisia varhaisia syntetisaattoreita – joskin pääosin mekaanisesti toimivia.

Hälyjen taide esittelee useita 1900-luvun uuden ja kokeellisen musiikin keskeisistä teoreettisista teemoista, kuten ajatuksen kaikkien äänten käyttökelpoisuudesta musiikin materiaalina sekä eräitä sointivärimusiikin perusajatuksista. Se on musiikin avantgarden perusteos, joka on vakiintunut osaksi uuden, kokeellisen ja elektronisen musiikin, äänitaiteen ja akustisen ekologian peruslukemistoa.

Luigi Russolo (1883–1947) oli italialainen futuristinen kuvataiteilija ja soitinrakentaja. Parhaiten Russolo tunnetaan vuonna 1916 julkaistusta manifestikokoelmasta Hälyjen taide (L’arte dei rumori). Musiikin avantgarden keskeisistä säveltäjistä muun muassa John Cage, Igor Stravinsky, Edgard Varèse sekä lukuisat muut säveltäjät heidän jälkeensä inspiroituivat Russolon ajatuksista. Viimeistään 1960-luvulla kokoelma vakiintui osaksi kokeellisen, uuden ja elektronisen musiikin, äänitaiteen ja akustisen ekologian peruslukemistoa. Russolo toimi kuvataiteilijana ennen ja jälkeen hälytaiteilijan uraansa. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat La Musica (1912) ja Impressioni di bombardamento shrapnels e granate (1926). Russolon kirjoitustuotantoon kuuluu kymmeniä esseitä, konserttiarvosteluja sekä vuonna 1938 julkaistu metafysiikan tutkielma Al di là della materia.

Suomentanut Tanja Tiekso

ISBN 978-952-7093-12-2

99 sivua

26,00