Aino Korvensyrjä kirjoittaa taloudesta ja ihmisten liikkeestä Tutkijaliiton kolumnipalstalla Voima-lehdessä. Kolumni avaa saksalaisen maahanmuuttokeskustelun termein sitä, millainen rooli taloudella on sekä ihmisiä liikkeelle laittavana että liikettä kontrolloivana voimana.
Kolumnin voi lukea Voiman uusimmasta numerosta 2/17.
Saksalaisessa maahanmuuttokeskustelussa termillä ”talouspakolainen” viitataan negatiivisesti siirtolaisiin, jotka hakevat Saksasta tai Euroopasta turvapaikkaa, mutta joita ei kotimaassaan uhkaa ”poliittinen” vaino. Heidän motiivinsa ovat ”taloudellisia”, eli he ovat lähteneet parantaakseen omia elinolosuhteitaan. Annetaan ymmärtää, että ”talouspakolaiset” ovat turvapaikkajärjestelmän ”väärinkäyttäjiä”.
Tällainen puheentapa on harhaanjohtava. Ensinnäkin useimmille Euroopan ulkopuolelta tulijoille turvapaikkahakemus on 1970-luvulta lähtien ollut perheenyhdistämisen ohella lähes ainoa keino laillistaa oleskelu Saksassa. Tämän unohtaa usein myös vasemmisto, joka vaatii ”taloudellisten” syiden kuten köyhyyden tunnustamista turvapaikkaperusteena. Yleinen ja yhtäläinen liikkumisen oikeus sivuutetaan, kuten eurooppalaisessa, turvapaikkajärjestelmään keskittyneessä siirtolaisuuskeskustelussa on ylipäätään viime vuosina tehty.
Toiseksi puheentapa ei selvitä, millaisia ”taloudelliset” lähdön syyt voivat todellisuudessa olla. Vieraillessani Senegalissa tammikuussa tapasin kansalaisaktiiveja, jotka kampanjoivat EU:n ajamia ns. taloudellisia kumppanuussopimuksia vastaan. Sopimukset takaavat toteutuessaan EU-tuotteille tullittoman pääsyn Afrikan markkinoille. EU:n mukaan tämä edistää yhteisiä kestävän kehityksen tavoitteita. Länsiafrikkalaisten vastustajien mukaan tämä ei pidä paikkaansa: valtiot menettävät tuloja, maataloustuotanto ja pk-yritykset kärsivät. Maaseudun elinolojen kurjistumista seuraa muuttoliike, kuten takavuosien rakennesopeutusohjelmien jälkeen.