Keskiviikkona 19.4. klo 18.00–19.45 Tutkijaliiton ja t&e:n Kritiikkikahvila
ANTIKVARIAATTI SOFIASSA (Vuorikatu 5, 00100 Helsinki)
Aiheena Quentin Meillassoux’n suomennettu teos Äärellisyyden jälkeen (Gaudeamus 2017). Keskustelijoina Jussi Backman, Ari Korhonen, Kaisa Kortekallio ja Janne Porttikivi.
Kritiikkikahvilan Facebook-tapahtuma.
”Sata muunlaista tapahtumaa?”
Yksi filosofian klassisimmista kysymyksistä on niin sanottu Humen ongelma: mikä takaa havaittujen säännönmukaisuuksien pysyvyyden, sen että asiat vaikuttavat tapahtuvan aina samalla tavalla kuin tähänkin asti? Kuten Hume itse kysyy: ”Enkö saata käsittää yhden ja saman syyn voivan yhtä hyvin aiheuttaa sata muunlaista tapahtumaa?”
Ranskalainen Quentin Meillassoux on pyrkinyt avaamaan tätä kysymystä ja sen panoksia tarkastelemalla sekä filosofian että kaunokirjallisuuden, erityisesti tieteiskirjallisuuden, perinteitä. Nyt käännetyssä Äärellisyyden jälkeen -teoksessaan Meillassoux’n teesi on kaikessa provokatiivisuudessaan se, että kaikki olemassa olevat asiat ja faktat ovat sattumanvaraisia ja luonnonlaitkin vain toistaiseksi todettuja säännönmukaisuuksia, joiden tulevalle pätevyydelle ei ole taetta. Mikä tahansa maailmassa oleva asia voisi olla myös olematta tai olla toisin kuin se juuri nyt on – päinvastoin kuin Leibnizin perusteen periaate esittää, millään ei ole välttämätöntä syytä olla niin kuin se on. Meillassoux on avannut teoksensa teesejä myös tieteiskirjallisuuden tradition kautta: vaikka tieteiskirjallisuus kertookin usein tapahtumista, jotka kuvitteellisuudestaan huolimatta palautetaan tieteellisen selittämisen piiriin, genreen kuuluu myös teoksia, joissa perusteen periaatteen valta murtuu.
Humen kysymys on usein käsitetty teoreettiseksi ongelmaksi, jonka panos on pelkästään epistemologinen ja tieteenfilosofinen. Meillassoux’n väitteenä on, että pelissä on paljon enemmän. Yhtäältä kyse on todellisuuden perimmäisestä ontologisesta luonteesta. Toisaalta kyse on myös poliittisesta kuvittelukyvystä: kuvittelukyvystä, koska ”ajatellaan mahdottomia”, ja poliittisesta kuvittelukyvystä, koska koko laajuudessaan Humen kysymys ei rajoitu yksittäisen ihmisen tietokyvyn ja kokemuksen piiriin vaan sillä on myös mullistavia eettis-poliittisia seurauksia. Kun Kantin kriittisestä filosofiasta polveutuva äärellisen ajattelun perinne keskittyy mielekkään ilmenemisen ja kokemisen ehtoihin ja rakenteisiin, äärellisyyden jälkeinen ajattelu tarkastelee sitä, mikä ei ole mielekkäästi koettavissa – ja on näin todellisuutta ilman ajattelua. Siinä missä äärellisen ajattelun perinnettä, tai Kantin sanoin ”poliisiajattelua”, kiinnostavat ilmiöiden mahdollisuuden ehdot ja niiden noudattamisen valvominen, Meillassoux’n spekulatiivista filosofiaa kiinnostavat ennakoimattomuus, anomaliat ja katkokset. Mitä voimme toivoa, jos tulevaisuus on radikaalisti avoin ja kaikki on mahdollista? Mitä tekemistä fiktiolla, spekulaatiolla ja totuudella on keskenään?