Tutkijaliiton akateeminen Tiede & edistys -lehti hakee tekstejä ja tiivistelmiä ”Humanismin suuntia” -teemanumeroon 17.5. mennessä.
Humanismista on vaikea saada otetta. Se viittaa yhtäältä joukkoon filosofisia suuntauksia ja kantoja, toisaalta joukkoon tutkimus- ja koulutusaloja, joiden määrä on historian kuluessa vaihdellut. Klassisiin ihmistieteisiin on kapeimmillaan luokiteltu vain klassisten kielten, retoriikan, filosofian, historian ja runousopin tutkijat. Myöhempinä aikoina humanistisilla tieteillä on viitattu kaikkiin kulttuuria ja yhteiskuntaa käsitteleviin tieteenaloihin. Humanististen tieteiden kirjoa yhdistävinä tekijöinä mainitaan usein joukko humanismia edustavia ihanteita, kuten kriittinen ja itsenäinen ajattelu, tieteellinen rationaalisuus, eettisyys, oikeudenmukaisuus ja toisten kunnioittaminen.
Kuuluisassa kasvatusfilosofisessa humanististen tieteiden apologiassaan Talouskasvua tärkeämpää (2011) Martha Nussbaum pitää humanististen tieteiden roolia jopa välttämättömänä demokratian ja hyvän elämän kannalta. Humanismissa onkin kyse perustavasta, mutta historiallisesti muuttuvasta kytkennästä oikeanlaisen koulutuksen, maailmankuvan ja toiminnan välillä. ”Humanismi ei ole mikään historiallinen vakio. Kysymys, mitä humanismi on, on ikuisesti avoin. Jokaisen aikakauden on yritettävä vastata siihen omalla tavallaan,” totesi Georg Henrik von Wright vuonna 1976 pitämässään esitelmässä ”Humanismi – taisteleva elämänasenne”.
Mutta onko humanisteilla yksinoikeus humanismiin? Tekeekö tietynlaisten tieteellisten ongelmien tutkiminen humanisteista parempia ihmisiä? Humanismiin ja humanistisiin tieteisiin liitetyt eettiset ja kulttuuriset ihanteet eivät ole tänä päivänä selviö. Teoreettisen humanismikritiikin juuret ulottuvat pitkälle edeltävälle vuosisadalle – meidän aikanamme tämä toteutuu eläinoikeus- ja ympäristöaktivistien ihmiskeskeisyyteen kohdistamassa kritiikissä. Samaan aikaan humanismista käydyn filosofisen debatin kanssa humanistisen tutkimuksen asema ja arvostus on muuttumassa, tarkasteltiinpa sitten tutkimusrahoitusta, yliopistopolitiikkaa tai julkisessa keskustelussa esitettyjä näkemyksiä humanistisen tutkimuksen merkityksestä. Digitaaliset ihmistieteet uudistavat humanististen tieteiden käytäntöjä ja tutkimuskysymyksiä, ja humanististen tieteiden piirissä syntyneet kysymyksenasettelut voivat laajeta myös luonnontieteiden puolelle, kuten ihmismaantieteessä tai monitieteisessä kertomuksen tutkimuksessa. Olemme tilanteessa, jossa kysymys humanismin suunnasta tai paremminkin suunnista tulisi asettaa uudelleen.
Tiede&Edistyksen Humanismin suuntia -teemanumeroon toivotaan artikkeleita, esittelyjä ja katsauksia, joissa käsitellään humanismia ja humanistisia tieteitä historiallisesti, ideologisten kamppailujen tai tulevaisuuden haasteiden näkökulmasta. Käsiteltäviä aiheita voivat olla esimerkiksi:
- Humanismin arkeologia: miten humanismi kehittyi?
- Humanismiin liittyvät ideologiset kamppailut: antihumanismi, posthumanismi ja transhumanismi
- Digitaaliset ihmistieteet: paradigman murros?
- Humanistiset tieteet vs. luonnontieteet: Mikä on humanistinen itseymmärrys suhteesta luonnontieteisiin?
- Humanistit ja yliopiston idea: mikä on humanististen tieteiden tulevaisuus Suomessa ja kansainvälisesti?
- Toivomme vertaisarvioitavia artikkeleita, tutkimusesittelyjä ja esseemuotoisia kirjoituksia.
400 sanan abstraktit pyydetään toimittamaan 17.5. 2019 mennessä osoitteeseen . Sähköpostin otsikkona tulee olla ”Humanismin suuntia”. Toimituskunta valitsee abstraktien perusteella joukon teemanumeroon suunnattuja tekstejä, joiden kirjoittajia pyydetään toimittamaan valmiit käsikirjoitukset tutustuttavaksi 1.9.2019 mennessä. Tämän jälkeen käsikirjoitukset käyvät läpi normaalin vertaisarviointi- ja toimitusprosessin.
Teemanumeron toimittamisesta vastaavat Tiina Käkelä ja Karoliina Lummaa.